Kirjaudu järjestelmään

Kuljetusliike O Malinen Oy jatkaa uudessa omistuksessa

Pasi Korhonen, Harri Pääkkönen ja Marko Leinonen ovat ostaneet 1. syyskuuta tehdyllä liiketoimintakaupalla kuhmolaisen Kuljetusliike O Malinen Oy:n. Kauppa käsittää yrityksen toiminimen ja kaluston. Työntekijät jatkavat yrityksessä vanhoina työntekijöinä. Yhtiö kuljetti edellisvuonna seitsemällä omalla ja kolmella yhteistyökumppanin puutavarayksiköllä 800 000 m3 puuta eri tuotantolaitoksille.

Liiketoiminnan myyneen Olavi Malisen (58) mukaan kauppa syntyi hänen aloitteestaan.

– Kun omasta perheestä ei löytynyt yritykselle jatkajaa, halusin varmistaa, että vuodesta 1992 omistamani yritys jää kokonaisuutena hyviin käsiin ja sen on mahdollista edelleen kehittyä. Kyseessä on siis hallittu sukupolvenvaihdos.

– Kauppa lähti liikkeelle siitä, kun tarjosin liiketoimintakaupan mahdollisuutta QTeamille, jossa yritykseni on ollut mukana 1990-luvun alusta lähtien, Malinen selvittää.

Ostajat, myös valtakunnallisesti toimivan QTeam Systems Oy:n omistajat Pasi Korhonen, Harri Pääkkönen ja Marko Leinonen korostavat, että Kuljetusliike O Malinen Oy on ostajille tuttu ja yhteistyötä on tehty pitkään.

Olavi Malinen jää edelleen kuljetusliikkeen palvelukseen. Hänen vastuullaan on kaluston kunnossapito ja kehitystehtävät kunnossapitopäällikön nimikkeellä. Kuljetusten ohjaamisesta ja työnjohdosta vastaa Harri Pääkkönen logistiikkapäällikön nimikkeellä.

Merkittävä osa kokonaisuutta

Toimitusjohtajana Pasi Korhonen korostaa yhtiön merkitystä koko QTeamin verkostossa ja Olavi Malisen henkilökohtaista osaamista ja hänen tekemäänsä kehitystyötä.

– Samalla kun ostamme alueellisesti merkittävän puunkuljetusyrityksen liiketoiminnan, voimme entistä tehokkaammin hyödyntää Olavin kokemusta ja osaamista koko QTeamin puutavarankuljetusten sekä muun toiminnan kehittämisessä.

Myös Olavi Malinen korostaa verkostoitumisen hyötyjä.

– Kun olen ollut QTeamin toiminnassa mukana alusta lähtien, olen havainnut, mikä hyöty toiminnan laajuudella ja volyymillä esimerkiksi sopimusneuvotteluissa ja hankinnoissa on!

Yritys luottaa tulevaisuuteen

– Me luotamme Suomen metsäteollisuuden kehitykseen. Siksi halusimme varmistaa toimivan ja kannattavan yrityksen säilymisen osana verkostoa. Tämä vahvistaa QTeamiä ja siinä mukana olevia yrityksiä, arvioi Pasi Korhonen.

QTeamin metsäalan asiakkaisiin kuuluu tällä hetkellä muun muassa Stora Enso, Metsähallitus ja UPM-Kymmene. Kuljetusliike O Malinen Oy on hoitanut Stora Enson alueellisia puunkuljetuksia sekä Kuhmo Oy:n, Metsähallituksen ja Metsäkontion kuljetuksia.